perjantai 17. helmikuuta 2017

Jäähyväiset A-tiimille

A-pentueemme viimeinen sissi Apri nukkui ikiuneen 11.2.2017, kuukautta vajaan 14 vuoden iässä.

Lukitarin Aprilfool, kesäkuu 2003 (kuva: Eeva Meriläinen)

Sydämellinen kiitos Lauralle perheineen Aprin erinomaisesta hoidosta koko koiran elämän ajan ja voimia suureen suruun.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Akuma Go 31.03.2003 - 02.09.2016


Tänään oli raskas päivä, sillä saattelimme viimeiselle matkalleen rakkaan Aakemme. Akuma syntyi syliini ja sylissäni myös nukahti lopulliseen uneensa eläinlääkärin vastaanotolla.

Akun kohtaloksi koitui ärhäkkä kasvain suolistossa. Muutoin 13-vuotias herra oli erittäin hyvässä kunnossa ikäisekseen, ainoastaan kuulo huononi viimeisen vuoden aikana olemattomiin. Askel kantoi kuin nuorella miehellä konsanaan aina viimeisille metreille saakka.

Hei hei, Jäämies. Tulet aina olemaan se rakas pikkukoirani, vaikka vain muistoissa.





Our little puppy Akuma passed the rainbow bridge today. He was diagnosed an intestines cancer.
Bye bye, darling. You will be missed so much. -Asta


lauantai 16. tammikuuta 2016

Monimuotoisuustutkimusta by VGL

Blogin päivitys on jäänyt kuluneen vuoden aikana vähille. Seuraavassa pieni kooste omalta osaltani The Veterinary Genetics Laboratoryn tarjoamasta akitan monimuotoisuustestistä ( <- linkki tekstissä), jossa on tällä hetkellä menossa tutkimuksen vaihe kaksi. Osallistuin ensimmäiseen vaiheeseen, jolloin kartoitettiin akitojen monimuotoisuuden tilaa ja luotiin pohjaprofiili, joka tarkentuu testattujen koirien lisääntyessä. Tässä kakkosvaiheessa koiran testaus maksaa 50 dollaria, testin seuraavassa vaiheessa hinta tulee olemaan 100 dollaria.

Jo tässä vaiheessa monimuotoisuuden osalta on selvinnyt pari asiaa. Akita on yksi sisäsiittoisimmista koiraroduista, joita maa päällään kantaa. Mitäpä muuta voisikaan odottaa rodusta, joka on kyhätty kasaan kourallisesta koiria ja jonka kehittämiseen on käytetty ankaraa rutsausta mm. värivirheiden vuoksi jalostuskoiria karsien (japsimalli siis, greiteillä ei moista ole ainakaan suuremmassa mittakaavassa harrastettu, koska niillä kaikki värit ovat sallittuja). Testiryhmän koirat on jaoiteltu japanilaistyyppiseen akitaan, amerikanakitaan sekä näiden sekoituksiin, eikä ole tutkittu vain yhtä akitatyyppiä. Tästä huolimatta monimuotoisuuden tilanne ei ole mairitteleva, yhdessä tahi erikseen.

Se toinen merkittävä huomio on, että geneettisesti greitit ja akitat ovat saman rodun kaksi eri linjausta. Akitan ja amerikanakitan historiaan perehtyneet tämän jo tiesivätkin, mutta nyt asiasta on ns. mustaa valkoisella. Eräiden japsipuritistien viljelemän lausahduksen vastaisesti amerikanakita ei siis ole "jenkkien rakentelema rotu" ja japsimalli "aito ja alkuperäinen, tuhansia vuosia vanha akita", vaan näiden kahden ulkoisesti erityyppisen akitan kantakoirat ovat ihan täysin samat japanilaiset koirat -40-50 -luvuilta ja nykypäivänä se näkyy yhteneväisenä geeniperimänä ja siten myös mm. samoina perinnöllisinä ongelmina molemmissa akitatyypeissä. FCI erotti rodut toisistaan virallisesti vuonna 2000 ja brittien Kennel Club 2006. Nytpä olisikin korkea aika pienelle tarkastelulle, että mitä käytännön hyötyä tästä rotuerottelusta on saatu? Kysynpähän vaan. Se, että molemmat akitakset voivat kilpailla omissa näyttelyluokissaan omista ruseteistaan, ei ainakaan omasta mielestäni ole riittävä syy puristaa kahta sisäsiittoista populaatiota yhtään ahtaammalle.

Akitan ja amerikanakitan ulkomuodolliset eroavaisuudet ovat kuitenkin vallan mainio osoitus siitä, että ulkonäön jalostus haluttuun suuntaan on nopeaa. Vain muutamassa vuosikymmenessä kaikinpuolin passelista metsästyskoirasta on saatu aikaan tihrusilmäinen, liikkeessä töpöttelevä banaaniselkä ja samasta populasta toisella puolen maapalloa on kehittynyt karhua muistuttava mörssäri. Kuten elämässä yleensäkin, ääripäät ovat myös koirien jalostuksessa pahasta.

Mutta tämän yleisen jargonin jälkeen niihin varsinaisiin testituloksiin omien koirieni osalta. Alla Akuman ja Sayurin sertifikaatit, jotka sain VGL:lta.




Sasu on perimältään monimuotoisempi, kuin oma kasvattini Aku. DLA:n suhteen Sasu on homotsygootti ja tuo sama haplotyyppi löytyy myös Akulta heterotsygoottina. Koiran DLA-alue on immuunipuolustuksen kannalta tärkein geenialue ja siksi sen monimuotoisuuden säilyttäminen on roduille elintärkeää. Tähän mennessä testatuilla akitoilla on todettu olevan vain viisi erilaista DLA1 haplotyyppiä ja kuusi erilaista DLA2 haploa.

Testattujen koirien perusteella on voitu myös tarkastella mitkä geenit ovat rodussa yleisiä ja mitkä harvinaisempia. Seuraavissa kuvissa olen havainnollistanut Akun ja Sasun tuloksia ympäröimällä japanilaisen akitan erittäin yleiset alleelit punaisella, melko yleiset keltaisella ja melko harvinaiset vihreällä. Todella harvinaisia geenejä ei kummastakaan löytynyt. Alleelipari jota kuvaa vain yksi numero on samanperintäinen eli homotsygootti. Tämän oivallisen vihjeen värien käytöstä sain Akita Genetic Diversity Test (by VGL/UC DAVIS) -facebook ryhmästä, mistä löytyy myös listaus alleelien yleisyydestä eriteltynä AKJ eli japanilainen akita, AKA eli amerikanakita sekä Blends eli kahden akitatyypin risteytys.




Sekä Aku että Sasu ovat siis melkoisen tavallisia akitaksia perimänsä puolesta.

Kasvattajat voivat hyötyä geenitestauksesta. Passelia yhdistelmää miettiessä tulisi valita mahdollisimman eriperimäiset koirat ja todella harvinaisia geenejä ei saisi hukata jättämällä koiraa jonkin vähäpätöisen (lähinnä ulkonäöllisen) seikan vuoksi käyttämättä. Sukusiitosprosenttien laskenta on aina vain arvio, geenitestaus kertoo mitä koira on todellisuudessa vanhemmiltaan perinyt. Mutta vaikka nämä testit ja tutkimukset ovat mielenkiintoisia uusia apuvälineitä koirien kasvatukseen, tulee aina muistaa, etteivät ne korvaa tavanomaisia terveystutkimuksia. Koira joka on itse fyysisesti tai pääkoppansa puolesta sairas tai on periyttänyt jälkeläisilleen sairautta tulisi sulkea pois jalostuskäytöstä riippumatta siitä, miten kauhian harvinaiset geenit sillä on.


lauantai 27. kesäkuuta 2015

Terveisiä huopatossutehtaalta

Hiljaista on, niin blogissa kuin oikeassa elämässäkin. Koirarintamalla ei ole tapahtunut mitään uutisoitavan arvoista. Paasaustekstiäkään ei irtoa, sillä tuntuu, että kaikki sanottava on jo moneen kertaan sanottu. Toisaalta blogin otsikko voisi viitata myös koirien loppuvaiheessa olevaan kesätakin vaihtoon. Kun aamulla kiskaisee puhtaat sukat jalkaan, niin alta viiden minuutin huomaa tallustelevansa huopatossuissa, koska sukat ovat imeneet irtokarvat kiinni itseensä. Imuri huutaa hoosiannaa, mutta siivoaminen näkyy puhtautena alta vuorokauden, kun karvat jälleen peittävät kaikki kiiltävät pinnat. Olenkin jo suosiolla luovuttanut siistin kotihengettären viran aviomiehelleni, jota karvat tuntuvat ahdistavan minua enemmän. Siivoan vasta sitten huolella itse, kun karvojen pölinä loppuu hetkeksi.

Notta siinä vähän osviittaa elävästä elämästä niille, jotka kyselevät, että irtoaako akitasta paljon karvaa. Prosessia voisi nopeuttaa perusteellisella pesulla, jonka seurauksena tapahtuu kuuluisa "pufff!"-ilmiö. Silloin karvoja löytyy viikon verran avaamattomista säilykepurkeistakin, mutta sen jälkeen alkaa helpottaa.

Jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Syksystä tai viimeistään loppuvuodesta ollaan ehken jo jännän äärellä, sillä pari starttivaiheessa olevaa tutkimusprojektia ovat herättäneet mielenkiintoni. Näistä lisää sitten, kun jotain kerrottavaa vihdoin on. Siihen saakka tasainen arki jatkukoon.



Sadepäivän viihdyke, Avara Luonto.
"Äläpäs nyt häiritse kuvia räpsimällä!", tuumaa Toto.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Onnea synttärisankareille!

B-muksut juhlistivat tänään synttäripäiväänsä. Paljon onnea Pavelle, Mötkölle, Nugalle, Suzille, Viggolle ja Totolle!


Mötkö (Lukitarin Brigitte Bardot)
Kuva: Sanna

Suski (Lukitarin Bijutsuhin Suzi)
Kuva: Satu

Toto-miäs (Lukitarin Bo Totoro)
Kuva: Asta
 
Viggo (Lukitarin Beware the Heavens)
Kuva: Arja

Nuga (Lukitarin Benzaiten)
Kuva: Henna

Pave (Lukitarin Bakeneko)
Kuva: Saija





keskiviikko 24. joulukuuta 2014

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kootut selitykset

Akitaksien parissa touhutessa törmää kerta toisensa jälkeen varsin hupsuihin selityksiin koskien koirien terveyttä ja jalostusvalintoja. Listasin aikaa tappaakseni muutaman.

"Koira on muutakin, kuin lonkat. / Akita on kevyt koira, eikä kärsi huonoista lonkistaan."

Kaksi mantraa, jota on hoettu auvoisista ajoista saakka ja itsekin olen joskus tuohon hokemiseen sortunut. Toki koiran jalostuksellinen arvo määräytyy muidenkin seikkojen, kuin pelkkien lonkkakuvaustulosten mukaan. Mutta mikäli luustolliset ongelmat ohitetaan olankohautuksella, ei tilanne nykyisestään parane. Lonkkien periytyvyysaste kun vaan sattuu olemaan suhteellisen korkea
ja lonkkaniveldysplasia alentaa koiran elinikää merkittävästi. Eli vaikkei se parivuotias sesse niitä paskoja lonkkiaan pahasti oireilisikaan, niin tilanne on varsin eri veteraani-ikään yltävällä (oletuksena siis, että tavoitteena on kasvattaa senioriksi selviäviä koiria), jolla lihasmassa surkastuu jo iän myötä.

Onneksi akitan kohdalla tähän asiaan on puututtu PEVISA-ohjelman tiukennuksella, jolla toivottavasti saadaan myös edistystä aikaiseksi. Myös Suomen Kennelliiton jalostusstrategian voimaanastuminen ja eteenkin mitattavissa terveystutkimuksissa huonoimman tuloksen saaneen koiran jalostuskäytöstä poistaminen on askel oikeaan suuntaan, kun "nehuonotlonkatvoiainaleikata" -peelot eivät saa pentuja SKL:n rekisteriin ilman kikkailuja.

"Akitastani on otettu ihobiopsiat ja se on SA:n suhteen terve."

Biopsia kertoo juuri sen hetkisen tilanteen juuri siitä kohdasta ihoa, josta se on otettu. Ei enempää, eikä vähempää. Näytepalojen tutkituttamisella ei valitettavasti saa ennustetta siitä, sairastuuko koira huomenna tai vuoden päästä, saati kantaako se sairautta perimässään. Negatiivinen tulos ei kerro edes sitä, että koira olisi terve. Esimerkiksi kaikki näytteet on voitu ottaa oireettomista kohdista, joko huonon ohjeistuksen vuoksi tai tahallisesti. Yksikin positiivisen tuloksen antanut näytepala puolestaan riittää kertomaan, että koira on sairas, vaikka muut samasta koirasta samaan aikaan otetut näytepalat eivät sitä osoittaisi.

"Mutku se SA vaan on ihan jokapuolella, niin ei sitä voi välttää."

Se on totta, että jokaisella akitalla on riski sairastua SA:han tai VKH:on tai muihin hyppykuppiin, mutta siitä huolimatta korkean riskin omaavia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. Jos koirasi on sairas, sen tulisi olla automaattisesti pois jalostuksesta. Jos sairaalla koiralla on jälkeläisiä, tulisi niiden jalostuskäytön kanssa olla äärimmäisen varovaisia. Minimivaatimus näissä tilanteissa olisi, että koirat ylittävät pahimman riski-iän (n. 2-4 vuotta) ennen jalostuskäyttöä. Varsinkin nartun käyttöä kannattaa pohtia hartaasti,
sillä kantoaika ja pennutus voi laukaista piilevän sairauden.

"Kun saamme geenitestin, pääsemme eroon SA:sta."

Voi kun se olisikin noin yksinkertaista! SA on autoimmuunisairaus ja suurella todennäköisyydellä se on monigeeninen sellainen, eli sairauden takana on useita eri geenejä. SA:ta on tutkittu Yhdysvalloissa villakoirilla ja isosta otannasta huolimatta sairausgeeniä/-geenejä ei ole löydetty. On mahdollista, että ongelmageenit ovat levinneet koko villakoirapopulaatioon matadorijalostuksen myötä ja sama tilanne on hyvin suurella todenäköisyydellä akitoillakin. Toimiva geenitesti olisi toki melkoisen ihQdaa, mutta valitettavasti on kovin epätodennäköistä saada sellainen lähitulevaisuudessa, eteenkin kun sairautta ei tutki tällä hetkellä yksikään tutkijaryhmä maailmassa. Melko varmasti jossain vaiheessa kyetään osoittamaan joitain geenejä, jotka on osallisena koiran sairastumiseen, mutta sen myötä tuskin tulemme hullua hurskaammaksi. 

Tulisi nimittäin muistaa se, että SA, VKH ym autoimmuunisairaudet joita rodussa on ilmennyt eivät ole The Ongelma. Ne ovat seuraus itse ongelmasta, mikä on liian kapea geenipooli eli kansantajuisemmin sisäsiittoisuus. Hoitamalla seurausta, ei syy -eli ongelmien varsinainen aiheuttaja- koskaan katoa rodusta. Yksikään geenitesti ei tuo yhtään geneettistä materiaalia lisää mihinkään suljettuun populaatioon. Siispä tavoitteen tulisi olla mahdollisimman monimuotoinen perimä ja ratkaisu ei ole pelkkä geenitutkimus, vaan olemassa olevan materiaalin laajamittainen käyttö sekä risteytysprojekti.

"Akitani on kaikinpuolin terve. Sille ei vaan voi syöttää kanaa/sikaa/kalaa/jne..."

Yliherkkyys tavallisiin ruokiin ei ole normaalia, vaan merkki immuunijärjestelmän häiriöstä. Jos koira reagoi rajusti ja pitkäjatkoisesti samoihin allergeeneihin, on se silloin allerginen. Tällaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Monesti kuulee, että koiralle ei sovi teollinen ruoka ja ongelmia ei ole kun se on raakaruokinnalla. Tällöin on myös kyseessä allergia. Ruoan vaihto toiseen saattaa tehdä koirasta oireettoman, mutta se ei tee koirasta tervettä. Koira on edelleenkin allerginen jollekin, mitä se edellisessä ruoassaan sai.

"Japanilainen akita on aito akita, amerikanakita on täysin eri rotu ja siihen on sotkettu muita rotuja."

Molemmat akitat ovat ihan yhtä "aitoja". Molemmilla akitoilla on yhteinen historia, johon kuuluu myös Japanin maalla tehdyt risteytykset mastiffeihin
(tavoitteena parempi taistelukoira 1900-luvun taitteessa) ja sehvereihin (WW2, koska isoista koirista pääsääntöisesti vain armeijan koirat säästettiin). Molemmat akitat jakavat siis saman historian ja siten myös saman historiallisen sukupuun. Sodan jälkeen akitan jalostuksen painopiste rodun alkuperämaassa oli matagikoira-look ja länsimaisien rotujen piirteistä haluttiin päästä eroon. Tämä onnistui -ironista kyllä!- varsin länsimaisella koirankasvatusmetodilla, eli sisäsiitoksella. Samaan aikaan Yhdysvalloissa rotua kasvatettiin niillä koirilla, mitkä heillä oli käytössä ennen kantakirjan sulkemista.
Tuloksena tästä oli kaksi varsin erinäköistä akitaa eri puolilla palloa. Kennelpoliittisilla päätöksillä rodut erotettiin 2000 alkaen FCI-maissa ja vuodesta 2006 alkaen briteissä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on edelleenkin vain ja ainoastaan yksi akita. Rotuerottelua ei olla suostuttu tekemään rodun geneettiseen tilanteeseen vedoten, sillä kanta halutaan pitää mahdollisimman laajana ja rotujako aiheuttaisi huomattavan kolauksen molemmille akitatyypeille.

"Ms X oli koko pentuajan puolta pienempi kuin sisaruksensa, mutta sisukkuutensa ja taistelutahtonsa vuoksi valikoitui sijoituskoirakseni."

Normaalista kehityksestä jälkeenjäänyttä ja ylimääräisiä hoitotoimenpiteitä elääkseen tarvinnutta pentua ei koskaan tulisi käyttää jalostukseen.
Jo henkitoreissaan varttuneen pennun myynti on varsin epäeettistä, kun edessä väistämättä olevat vaikeat ratkaisut siirretään pennun uuden omistajan harteille.

"Japanissakin käyttävät vuosikkaita akitoita jalostukseen, miksei näin siis meilläkin?"

Siksi, että se on järjenköyhyyttä. Kennelliiton jalostusstrategia muotoilee asian toki minua kauniimmin:
"Jalostukseen käytettävän koiran suositellaan olevan iältään vähintään 2-vuotias, mielellään tätä vanhempi, jotta sen ja lähisukulaisten ominaisuuksista saadaan mahdollisimman varmaa tietoa jalostusta varten."
Ja toinen tärkeä lainaus: "Jalostusvalintaan saadaan lisää tarkkuutta, kun mahdollisimman monta jalostuskoiran jälkeläisistä tutkitaan ennen koiran 
seuraavia pentueita.". Jalostuskoiran arvon määrittää aina jälkeläisnäyttö, eikä se, että montako pentua siitä saadaan ulos ennen kuin se ehtii sairastua.

"Mr Y ei halunnut astua / Ms X ei antanut astua, joten puutuimme toimitukseen."

Koirat tietävät meitä paremmin monta asiaa ja omaansa olisi syytä olla sen verran luottoa, että ottaa koiransa käytöksestä vinkit vakavasti. Jos jokin yhdistelmä ei onnistu luomuna, ei sitä saisi mennä ähräämään väkiselläkään.
Myös SKL:n kanta on, että astumisen tulee tapahtua ilman avustusta ja ettei keinosiemennyksen syy saa olla koirien haluttomuus paritteluun.