sunnuntai 11. elokuuta 2013

Toto veren jäljillä verijäljellä

Olen käsitellyt verta viime aikoina lähinnä koeputkissa ja blogitekstitkin ovat pääosin pyörineet vain erinäisten tutkimusten tiimoilla, joten laitetaas kevennykseksi kuvaterveisiä akitaharrastajien SawoPäeviltä, joille osallistuimme siskoni kanssa. Koiristamme mukana oli tällä kertaa vain Toto-mies.

Päivän aktiiviohjelmaan kuului verijäljen teko ja myöhemmin auringon laskiessa jäljen ajo. Toton kanssa en ole aiemmin kokeillut verijälkeä, joten jätkän osoittama mielenkiinto jälkityöskentelyyn oli erittäin mieluisaa huomata. Ehkäpä tästä voisi tulla meille jopa ihan tavoitteellinen harrastus, ken' tietää! Ainakin jälkikärpänen puraisi allekirjoittanutta sen verran tolkusti pitkästä aikaa, että omaksi ilokseni jatkan tätä touhua Toton kanssa, vaikken sinne kokeisiin asti koskaan uskaltautuisikaan.


Alun makuu piti tutkia todella tarkkaan ja antaumuksella

Ohjaaja ei ollut varautunut näin vauhdikkaaseen menoon!

"Jos metsään haluat mennä nyt..."


torstai 1. elokuuta 2013

MyDogDNA

Nyt olen ehtinyt perehtymään Sayurin MyDogDNA-passiin syvällisemmin ja ajattelin kirjuutella aiheesta muutaman sanasen.

Perinnöllisten sairauksien tuloksissa ei tosiaan mitään hirmu jännää löytynyt, kuten jo aiemmin ehdin mainita. Testivalikossa ei kuitenkaan ole rotutyypillisiä sairauksia, kuten VKH tai SA, koska niille ei ole olemassa geenitestiä. Perinnöllisissä ominaisuuksissa oli merkattuna jo tiedossa olevia juttuja, kuten mm. että Sayuri kantaa valkoista väriä. Oli siellä myös yksi alkuun hassulta vaikuttavakin kohta, nimittäin Sayuri kantaa yhtä kopiota alleelista, joka kulkeutuu kiharakarvaisen turkin kanssa. Kysyin aiheesta lisätietoja Genoscoperilta ja he tarvitsisivat lisää koiria testattavaksi, jotta voisivat tarkastella asiaa laajemmin. Akitan pitkäkarvaisuusalleeli on jo aiemmin paikallistettu amerikkalaisessa tutkimuksessa, mutta kiharakarvaisuuden kanssa sillä ei ole tutkittua yhteyttä. Kiharakarvaisuus on dominantti suorakarvaisuuteen nähden, mutta se ei ilmene ellei koira kanna myös pitkää karvaa. Karvan pituutta kuvaava testi antoikin Sayurille tulokseksi homotsygootin lyhytkarvaisuuden. Silti, varsin hauska tapaus. Olen huomannut, että Sayurin kotiin jätetyllä jälkeläisellä Totolla menee peffakarvat laineille, kun sen pesee. Aiemmin arvelin sen tulevan jostain Salli-muorin takaa siksi, että Sallukalla oli pitkäkarvaisia sisarpuolia. Mutta ehkäpä jätkä onkin ihka aito käkkäräkarvainen akita, hah!

MDD Breeder -työkalu näyttää valitulle koiralle samanrotuisista testatuista, vastakkaisen sukupuolen edustajista valikoidut, ns. geneettisesti passeleimmat kumppanit. Breederissä näkyviin laitetuista akitauroksista yksikään ei olisi Sayurille (tässä täysin teoreettisessa) parin etsinnässä ihannesulho. Olkootkin, että otos on aivan mitättömän pieni testattujen koirien vähäisen lukumäärän vuoksi, eikä kannan monimuotoisuutta voi vielä luotettavasti havainnollistaa, ovat nuo annetut tulokset karuja, kun ottaa huomioon näiden testattujen koirien olevan maamme akitakannassa ns. mahdollisimman kaukaista sukua keskenään, eivätkä tulokset siitä huolimatta ole tuon parempia. Tuonteja tarvitaan lisää myös jatkossa, mutta niiden pelastavaan voimaan on ihan turha kenenkään vedota, sillä koko rotu on maailmanlaajuisestikin liian sisäsiittoinen. Rodun monimuotoisuuden tilaa on voinut päätellä ihan vain tutustumalla historiaan ja sukutauluja tutkimalla, mutta jälleen kerran – se musta ja valkoinen ja niin edelleen.

Ja ellei joku vieläkään ymmärrä, että miksi tämä vouhkattu monimuotoisuus rodun sisällä on niin ensiarvoisen tärkeää, silloin lienee paikallaan tutustua K. Mäen kansantajuiseen tekstiin ”Vain monimuotoinen koirarotu selviää”. Tekstistä voi myös ottaa suoraan vinkkejä siihen, mitä rodun terveemmän tulevaisuuden eteen olisi tehtävissä. Mikäli se laajamittainen roturisteytys on edelleen joillekin ylitsepääsemättömän hankala aihe ja ehdoton nounou, niin voisimme sentään porukalla pitää huolen parista seikasta. Eli ettei nykyisestä ja tulevasta akitakannasta karsita enää jalostusmateriaalia vähäpätöisten seikkojen vuoksi, vaan mahdollisimman montaa tervettä ja muutoinkin jalostuskelpoista koiraa käytetään sukua jatkamaan. Sekä ettei yksittäisten koirien jälkeläismäärä nouse kantaan nähden liian suureksi, huomioiden siis myös ne toisen ja kolmannenkin polven jälkeläiset, ettemme tahattomasti aikaansaa superpappoja ja -mummoja. Ja palauttakaamme mieliimme myös, että vasta jälkeläisarviointi määrittää jalostuskoiran todellisen jalostuksellisen arvon, eli että kannattiko sitä tiettyä yksilöä käyttää suvunjatkohommissa ollenkaan.