lauantai 16. tammikuuta 2016

Monimuotoisuustutkimusta by VGL

Blogin päivitys on jäänyt kuluneen vuoden aikana vähille. Seuraavassa pieni kooste omalta osaltani The Veterinary Genetics Laboratoryn tarjoamasta akitan monimuotoisuustestistä ( <- linkki tekstissä), jossa on tällä hetkellä menossa tutkimuksen vaihe kaksi. Osallistuin ensimmäiseen vaiheeseen, jolloin kartoitettiin akitojen monimuotoisuuden tilaa ja luotiin pohjaprofiili, joka tarkentuu testattujen koirien lisääntyessä. Tässä kakkosvaiheessa koiran testaus maksaa 50 dollaria, testin seuraavassa vaiheessa hinta tulee olemaan 100 dollaria.

Jo tässä vaiheessa monimuotoisuuden osalta on selvinnyt pari asiaa. Akita on yksi sisäsiittoisimmista koiraroduista, joita maa päällään kantaa. Mitäpä muuta voisikaan odottaa rodusta, joka on kyhätty kasaan kourallisesta koiria ja jonka kehittämiseen on käytetty ankaraa rutsausta mm. värivirheiden vuoksi jalostuskoiria karsien (japsimalli siis, greiteillä ei moista ole ainakaan suuremmassa mittakaavassa harrastettu, koska niillä kaikki värit ovat sallittuja). Testiryhmän koirat on jaoiteltu japanilaistyyppiseen akitaan, amerikanakitaan sekä näiden sekoituksiin, eikä ole tutkittu vain yhtä akitatyyppiä. Tästä huolimatta monimuotoisuuden tilanne ei ole mairitteleva, yhdessä tahi erikseen.

Se toinen merkittävä huomio on, että geneettisesti greitit ja akitat ovat saman rodun kaksi eri linjausta. Akitan ja amerikanakitan historiaan perehtyneet tämän jo tiesivätkin, mutta nyt asiasta on ns. mustaa valkoisella. Eräiden japsipuritistien viljelemän lausahduksen vastaisesti amerikanakita ei siis ole "jenkkien rakentelema rotu" ja japsimalli "aito ja alkuperäinen, tuhansia vuosia vanha akita", vaan näiden kahden ulkoisesti erityyppisen akitan kantakoirat ovat ihan täysin samat japanilaiset koirat -40-50 -luvuilta ja nykypäivänä se näkyy yhteneväisenä geeniperimänä ja siten myös mm. samoina perinnöllisinä ongelmina molemmissa akitatyypeissä. FCI erotti rodut toisistaan virallisesti vuonna 2000 ja brittien Kennel Club 2006. Nytpä olisikin korkea aika pienelle tarkastelulle, että mitä käytännön hyötyä tästä rotuerottelusta on saatu? Kysynpähän vaan. Se, että molemmat akitakset voivat kilpailla omissa näyttelyluokissaan omista ruseteistaan, ei ainakaan omasta mielestäni ole riittävä syy puristaa kahta sisäsiittoista populaatiota yhtään ahtaammalle.

Akitan ja amerikanakitan ulkomuodolliset eroavaisuudet ovat kuitenkin vallan mainio osoitus siitä, että ulkonäön jalostus haluttuun suuntaan on nopeaa. Vain muutamassa vuosikymmenessä kaikinpuolin passelista metsästyskoirasta on saatu aikaan tihrusilmäinen, liikkeessä töpöttelevä banaaniselkä ja samasta populasta toisella puolen maapalloa on kehittynyt karhua muistuttava mörssäri. Kuten elämässä yleensäkin, ääripäät ovat myös koirien jalostuksessa pahasta.

Mutta tämän yleisen jargonin jälkeen niihin varsinaisiin testituloksiin omien koirieni osalta. Alla Akuman ja Sayurin sertifikaatit, jotka sain VGL:lta.




Sasu on perimältään monimuotoisempi, kuin oma kasvattini Aku. DLA:n suhteen Sasu on homotsygootti ja tuo sama haplotyyppi löytyy myös Akulta heterotsygoottina. Koiran DLA-alue on immuunipuolustuksen kannalta tärkein geenialue ja siksi sen monimuotoisuuden säilyttäminen on roduille elintärkeää. Tähän mennessä testatuilla akitoilla on todettu olevan vain viisi erilaista DLA1 haplotyyppiä ja kuusi erilaista DLA2 haploa.

Testattujen koirien perusteella on voitu myös tarkastella mitkä geenit ovat rodussa yleisiä ja mitkä harvinaisempia. Seuraavissa kuvissa olen havainnollistanut Akun ja Sasun tuloksia ympäröimällä japanilaisen akitan erittäin yleiset alleelit punaisella, melko yleiset keltaisella ja melko harvinaiset vihreällä. Todella harvinaisia geenejä ei kummastakaan löytynyt. Alleelipari jota kuvaa vain yksi numero on samanperintäinen eli homotsygootti. Tämän oivallisen vihjeen värien käytöstä sain Akita Genetic Diversity Test (by VGL/UC DAVIS) -facebook ryhmästä, mistä löytyy myös listaus alleelien yleisyydestä eriteltynä AKJ eli japanilainen akita, AKA eli amerikanakita sekä Blends eli kahden akitatyypin risteytys.




Sekä Aku että Sasu ovat siis melkoisen tavallisia akitaksia perimänsä puolesta.

Kasvattajat voivat hyötyä geenitestauksesta. Passelia yhdistelmää miettiessä tulisi valita mahdollisimman eriperimäiset koirat ja todella harvinaisia geenejä ei saisi hukata jättämällä koiraa jonkin vähäpätöisen (lähinnä ulkonäöllisen) seikan vuoksi käyttämättä. Sukusiitosprosenttien laskenta on aina vain arvio, geenitestaus kertoo mitä koira on todellisuudessa vanhemmiltaan perinyt. Mutta vaikka nämä testit ja tutkimukset ovat mielenkiintoisia uusia apuvälineitä koirien kasvatukseen, tulee aina muistaa, etteivät ne korvaa tavanomaisia terveystutkimuksia. Koira joka on itse fyysisesti tai pääkoppansa puolesta sairas tai on periyttänyt jälkeläisilleen sairautta tulisi sulkea pois jalostuskäytöstä riippumatta siitä, miten kauhian harvinaiset geenit sillä on.